Kampanja
Uutinen

Juhannuksen aukioloajat
Juhannuksen aukioloajat vaihtelevat kahviloitta...
Lue lisää

Sulje

Picnic yhtiöt
Picnic etsii liikepaikkoja
Lähin PicnicYhteydenotot

Picnic-yhtiöt

Perustietoja Picnicistä

Picnicin liikeidea perustuu ajan hermolla elämiseen. Saamme päivittäin kiitosta tuoreudesta, raikkaudesta ja tarkasti valvotusta laadusta. Haluamme antaa tyytyväisyystakuun myös huomiselle. Se onnistuu vain peräänantamattomalla yrittämisellä, innostuneisuudella ja myönteisillä kokemuksilla.

Aitoja kansainvälisiä makuja

Picnicin tuotevalikoima on Suomen oloissa ainutlaatuinen. Meillä ranskalainen patonki on todella ranskalaista ja tanskalainen viineri tanskalaista. Esimerkiksi suolaisten ja makeiden leivonnaisten raaka-aineet tuodaan itse maahan ja lopulliset, suussasulavat makunsa ne saavat Picnic -kahviloiden uuneissa.

Innovatiivisesta liikeideasta laajenevaksi ketjuksi

Ensimmäinen Picnicin testiyksikkö avattiin Helsingin keskustassa jo 80-luvun puolivälissä. Liikeidea jalostui ja Picnic nykyisellään näki päivänvalon vuonna 1990. Perustana oli vahva kahvilaosaaminen ja selkeät, hyväksi havaitut perustuotteet. Tänään Picnicejä on jo 37.