infoicon-alle500kcal infoicon-gluteeniton infoicon-laktoositon infoicon-maidoton infoicon-uutuus infoicon-vahalaktoosinen

Energinen aamu – 5 vinkkiä hyvään aamupalaan

Aamupala on päivän ykkösateria, sekä ensimmäinen että tärkein. Yöunien jäljiltä keho kaipaa ravintoa ja nesteytystä, sillä pitkään syömättä oltuasi verensokeri on matalalla ja energia eli kehon glukoosivarastot vähissä. Jos vahvistavaa, muun muassa proteiinipitoista aamiaista ei kuulu, kehosi ottaa energiaa sieltä mistä sitä suinkin saa: lihaksissa olevasta glukoosista. Tämän seurauksena olosi on väsynyt ja tokkurainen.

Hyvän olon startti arkeen ei ole rakettitiedettä, ja terveellinen aamupala tarkoittaa muutamia perusasioita ja ideoita:

1) Aamupalan olisi hyvä kattaa ainakin viidennes päivän energiatarpeesta. Päivä lähtee rullaamaan kunnolla; fyysisten suoritusten lisäksi ajatustyö luistaa, koska aamiainen virkistää myös aivoja ja mielialaa.

2) Aamupala herättää myös aineenvaihdunnan, ja keho sulattaa ruoan tehokkaammin aamuisin. Nauttimalla aamiaisen saat aikaan hyvän rytmin koko päivän syömisille. Kun torjut energiavajeen, saat tarvitsemasi kalorit ja ravintoaineet ja annat elimistöllesi säännöllisesti terveellistä poltettavaa, vältät turhat napostelut ja jatkuvan näläntunteen, joka koettelee hyvinvointiasi päivän mittaan.

3) Jos aamiainen ei maistu heti heräämisen jälkeen, sitä kannattaa suosiolla hieman lykätä. Voit vaikka päivän askareisiin kulkiessasi napata aamiaiseväät nopeasti mukaasi lähikahvilasta. Mainio päivän käynnistäjä ja helppo nautittava voi olla muun muassa ravitseva smoothie, josta tankkaat kukkura-annoksen vitamiineja ja hivenaineita.

4) Hyvä aamupala sisältää monia eri ravintoaineita, eli tasapuolisesti hiilihydraatteja, proteiinia, rasvaa ja kuitua sekä vitamiineja ja kivennäisaineita. Karppaus, johon liittyy vähähiilihydraattinen aamupala, ei ehkä ole paras vaihtoehto esimerkiksi laihduttajalle. Suositeltavia nimittäin ovat keholle pitkäkestoista puhtia antavat hitaat hiilihydraatit, joita saat esimerkiksi täysjyvätuotteista, palkokasveista ja pähkinöistä. Hyvälaatuiset proteiinit ja rasva varmistavat korkean energiatason ja säilyttävät kylläisyydentunnetta pitkään. Kuidut vaalivat verensokerin tasaisuutta ja vauhdittavat ruoansulatusta. Niitä saat tehokkaasti paitsi ruisleivästä myös marjoista, vihanneksista ja hedelmistä, jotka ovat samalla erinomaisia vitamiinien lähteitä.

5) Moni meistä toistaa aamupalalla tuttuja rutiineja, mikä on toki ymmärrettävää, sillä kukapa olisi kekseliäimmillään aamuvarhain unen pöpperössä. Yksi mahdollisuus hankkia vaihtelua on valmistella aamiaisen ainesosia jo edellisiltana, esimerkiksi keittää kananmuna tai tehdä energisoiva smoothie valmiiksi jääkaappiin aamua odottamaan. Kokeile myös vaivattominta vaihtoehtoa: mitäpä jos pyöräyttäisit päivän käyntiin Picnicin herkullisella ja ravinteikkaalla aamiaisella 

Katso tuotteet

Herkullinen aamiainen sisältää 
- täytetyn aamiaisleivän tai välipalan kahvilan valikoimasta
- smoothien
- cappuccinon tai caffè latten

Aamiainen saatavilla arkisin klo 10 asti ja viikonloppuisin klo 12 asti.

Ravintoarvot / 100 g:

Kalorit 0 kcal
Rasvapitoisuus 0 g
Proteiini 0 g
Hiilihydraatteja 0 g
Hinta €8.90

Ravintoarvot / annos (0 g):

Kalorit 0 kcal
Rasvapitoisuus 0 g
Proteiini 0 g
Hiilihydraatteja 0 g

Aamiainen sisältää täytetyn aamiaisleivän tai välipalan
juomaksi tuoremehun sekä kahvin hintaan 5,90.

Aamiainen saatavilla klo 10 asti.

Ravintoarvot / 100 g:

Kalorit 0 kcal
Rasvapitoisuus 0 g
Proteiini 0 g
Hiilihydraatteja 0 g
Hinta €5.90

Ravintoarvot / annos (0 g):

Kalorit 0 kcal
Rasvapitoisuus 0 g
Proteiini 0 g
Hiilihydraatteja 0 g
= Gluteeniton
= Laktoositon
= Vähälaktoosinen
= Vähäkalorinen