Ruoki itseäsi, ruokit kulutusta

Kun tästä kriisistä selvitään, on edessämme taantuma. Silloin jos koskaan on meidän kaikkien tärkeä ruokkia kulutusta, jotta talouden pyörät jatkavat pyörimistään. Erityisesti apuamme tarvitsevat ravintola-alasta elävät tuottajat. Mekin ostamme kotimaisilta tuottajilta ja työllistämme samalla yrittäjiä, jotka parhaillaan kamppailevat olemassaolostaan.

Suomalaisen salaatin rapina 

Eräs hieno suomalainen tuottajamme on Turun seudulla sijaitseva Deliverde. Se on perheyritys, jonka puuhanaisena häärää Liisa Lindroth. Liisa on upea energiapakkaus, jonka intohimo salaattiin, yrtteihin ja kasviksiin on tarttuvaa. Tarttuvaa on myös heidän yrttiensä tuoksu – kun tilalla nappaa basilikan lehden suuhunsa, voi kotiin päästyään vielä haistaa basilikan aromin sormissaan.

Vaihdoimme alkuvuodesta kaikki salaattimme Deliverden tuottamiin salaatteihin. Käynti heidän kasvihuoneellaan riittää vakuuttamaan kriittisimmänkin salaatintuntijan. Vastuullista, aitoa, rehellistä ja tinkimätöntä tekemistä, jonka tulokset näkyvät välittömästi jalkapallokentän kokoisilla kasvatusalueilla. Nyt voin ylpeydellä kertoa salaattiemme maun, rakenteen ja laadun olevan halutulla tasolla. On aivan eri kokemus syödä salaattia, joka maistuu ja tuntuu puhtaalta, raikkaalta ja maukkaalta. On myös upeaa päästä tekemään yhteistyötä tahon kanssa, joka jakaa saman arvopohjan kanssamme. Kohta sitä taas saa, lähellä tuotettua hyvää suomalaista ruokaa. 

Basilikan tuoksuisin terveisin,

Picnic-Petteri