Tehdään taas yhdessä hyvää

Olemme jälleen avanneet perinteisen joulukeräyksemme kaikissa Picniceissä. Pelastakaa lapset -joulukeräykseen pääset lahjoittamaan tärkeitä ja merkityksellisiä euroja eväsravintolaostoksesi yhteydessä. Koko kerätyn summan - joka on yleensä ollut viisinumeroinen - lahjoitamme vaikeissa elämäntilanteissa eläville lapsille ja nuorille Suomessa.

Picnic on ollut keräyksessä mukana jo vuosia. Me haluamme olla osana talkoissa rakentamassa parempaa yhteiskuntaa myös tällä tavalla. Pelastakaa lapset -joulukeräys ja siitä saadut varat tulevat tarpeeseen - tänä vuonna, koronakriisin vuoksi - apua tarvitaan erityisen kipeästi. Picnicien antamilla lahjoitusvaroilla Pelastakaa lapset ry auttaa vähävaraisia sekä syrjäytymisvaarassa olevia tarjoamalla mahdollisuuksia opintoihin, harrastuksiin ja tarjoaa myös tukiperheitä sekä keskustelutukea. 

Olen itse päässyt aitiopaikalle seuraamaan harrastamisen sekä yhteenkuuluvuuden voimaa toimiessani kuusi vuotta juniorijalkapallon valmentajana. Tuolloin valmentaessa ja omien poikieni harrastamisen kautta näin omakohtaisesti, miten tärkeää lapsille ja nuorille on saada kuulua osaksi isompaa yhteisöä; olla osa joukkuetta. Suurimmat kasvun harppaukset näin lapsissa, jotka pääsivät harrastuksen pariin vastaavan tuen avulla. Näiden lasten silmissä näkyi aito yhdessäolon riemu ja pelaamisen ilo - jotka toisille joukkuetovereille saattoivat toisinaan olla itsestäänselviä asioita.

Olemme ilolla ja ylpeydellä tekemässä hyvää, tule sinäkin mukaan.

Hyvää joulua toivottaen,

Picnic-Petteri